Jo 6 kk!

Niin se aika vaan rientää, tänään tuli vaavalle puol vuotta plakkariin. Tuntuu että vasta oltaisiin käyty pienenpientä 5 viikkoa pirpanaa katsomassa. Mihkä tää aika on hävinnyt? :D Vieläkin muistan niin selkeesti sen fiiliksen, kun sain kuulla Nadan tulevan meille, tai sen kun viimein pennun sai kotiin. 

Mä oon niin tyytyväinen tähän valintaan ottaa Nada. Nada on luonteeltaan mulle niin täydellinen, iloinen, pirteä, sosiaalinen, kunnon elohopea :D Tykkää kaikista ja kaikesta ja aina niin positiivisella mielellä. Vaikka odotus olikin pitkä, hyvää kannatti odottaa :) 

Palataampas ihan alkuun, aikaan jolloin tapasin aussien ekan kerran. Mä olin silloin noin 7- vuotias kun tätini otti ensimmäinen aussinsa. Taran (Tres Colores Senorita Tracey) tavattuani kiinnostus rotuun syntyi. Silloinhan en tietenkään ymmärtänyt mitään muuta, että ne ovat aivan älyttömän söpöjä. Ei mennyt kauan aikaa, kunnes aloin vanhemmiltani aussieta ruinaamaan. Thank god, en silloin haluamaani saanut. En edes halua kuvitella mitä siitä olisi tullut.

Reilun vuoden päästä tästä tätini otti toisen aussinsa, Vigon (Tres Colores Viva Virginia). Vuonna 2008 aloitin käymään junior handlereissa Vigon kanssa, ikinä tosin kummemmin menestymättä. Vigon kanssa myös jonkun verran pääsin agilityä ja tokoa harrastelemaan ja tutustumaan koiraharrastuksiin. Vuonna 2009 olin myös tätini ja koirien kanssa Australianpaimenkoirat ry:n järjestämällä leirillä, jolla Vigon kanssa nimenomaan agilityiltiin ja tokoiltiin.

Muistaakseni ensimmäiset junnut

Tässä välissä Vigo oli saanut pennut, joista yksi jäi tädilleni. Jossakin vaiheessa lakkasin junnuilemasta Vigon kanssa, ja jh- kaverikseni tulikin Indy (Tres Colores Isla Bonita). Muistaakseni vuoteen 2010 jaksoin pyöriä junnukehissä, joiden jälkeen sitten esittelin Indyä vielä virallisissakin kehissä. 

Pahoittelen kaunista vanhaa muokkausta, alkuperäinen kuva ei vissiin enää tallessa

Sitten elokuussa 2010 Emma tuli meille. Emmaa olin jo joitakin vuosia hoidellut ja lenkitellyt, ja sitten Emman sen aikainen omistaja kysyi haluammeko Emman ottaa. Vihdoin ja viimein vanhempani suostuivat siihen kauan kinuttuun koiraan. Emman kanssa olen joutunut tekemään ihan älyttömän paljon töitä, eikä ongelmat sen kanssa ole vieläkään täysin ohitettu. Silti olin tietenkin aivan innoissani, vihdoinkin koira. Ärsytyksiä tässäkin oli, koska kun koira on koko perheen yhteinen, saivat nuoremmat sisaruksenikin koiraa kouluttaa. Heillä kun ei ollut yhtään kokemusta koirista, jouduin jatkuvasti korajailemaan heidän "koulutuksiaan". Aina kun sain jotain Emmalle opetettua, muut pilasivat sen. Voitte vaan kuvitella kuinka turhauttavaa se oli. Onneksi tilanne on jo nykyään parempi. Kuitenkaan se aussiekuume ei laantunut.

Vihdoinkin tammikuussa 2012 sain luvan siihen ihkaomaan koiraan. Aussiehan se tietenkin olisi, sehän olisi selvää. Nyt sitten kun rupesin pentueita etsimään, tuntui ettei mistään löytynyt sopivaa pentuetta. Silloin kun katselin pentueita ilman tarkoitusta ottaa pentua tuntui pentueita olevan pilvin pimein. Missä ne kaikki nyt sitten olivat? Harkitsin kyllä jossakin vaiheessa muitakin rotuja, kuten bordercollieta, kelpietä ja pk. collieta, mutta kuitenkin aussieen päädyin. Siinä vaiheessa taisi tulla jo pieni turhautuminen, kun vihdoinkin olin saanut luvan koiraan eikä pentua löytynyt.

Kuitenkin sitten huhtikuussa törmäsin Nadan kasvattajan kotisivuihin, ja hänellä oli juuri syntynyt pentuja, narttujakin kivasti useampi. Laitoin sitten sähköpostia menemään ja juteltiin, ja sitten alkoikin vaikuttamaan lupaavalta. Tykkäsin molemmista vanhemmista, sekä myös kasvattajan perjaatteista ja tavoitteista koirien kanssa ja kasvatuksessa. Toukokuun lopulla sitten pakkauduttiin äidin kanssa autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Inkoota. Vastassa oli 6 pientä palleroa, joiden kanssa sitten asettauduttiin pihalle. Siinä sitten vierähti useampi tunti pentuja ihaillessa ja kasvattajan kanssa jutellessa. Sitä tunnetta en varmasti ikinä unohda, kun sain kuulla Nadan tulevan meille sijoitukseen. Olin pilvissä kun lähdettiin takaisin Järvenpäähän. Niin sitten vihdoin alkoi raastava odotus.

Lauantaina 16.6. odotus viimeinkin päättyi, ja sain pentuni viimeinkin syliini. Kun lähdettiin kasvattajan luota alkumatkasta Nada oli vähän levonton ja vinkui, mutta aika nopeasti sitten nukahti ja nukkui koko loppumatkan. Kotona tytsy sitten tutki uteliaasti paikkoja kunnes simahti. Siitä sitten lähti meidän yhteinen taival. :)

Ja suuri kiitos kuuluu tädilleni Marille joka on minut koiramaailmaan tutustuttanut ja raahannut minua mukanaan kisoihin ja tapahtumiin sekä antanut mahdollisuuden touhuilla koiriensa kanssa. Kiitos! :)

Pälläilyjä

Viime viikolla käytiin joku arkipäivä kentällä treenaamassa Virpin ja Viivin kanssa. En hirveesti enään muista mitä tehtiin, mut ainakin harjoteltiin jonkinlaisia kaukoja, kun Nadalle on ollut niin vaikeeta tehdä mitä käsketään jos oon vähän kauempana, aina se yrittää tulla luokse ja siitä sitten. Alotettiin niin että olin aluks ihan lähellä, ja pikkuhiljaa aina siirryin vähän kauemmaksi kun sujui. Sille on selkeestikkin helpompaa mennä istumaan seisomisesta tai maahan istumisesta kuin nousta ylöspäin istumaan, mut treeniä treeniä. Loppujen lopuks pääsin noin parin metrin päähän ipanasta, ja sit kunnon palkka ja vapaa. Taidettiin ottaa myös jokunen vauhtiluoksetulo, plus jotain seuraamisia.

Sitten sunnuntaina käytiin kentällä kanssa samalla porukalla, ja tehtiin aika samoja juttuja plus sitten lyhyt ryhmäpaikkis. Napero maltto hienosti odottaa :) Oli muutenkin tosi hieno.

Nyt onkin alkuviikko ollut aika treeni vapaata, kun oon pari päivää kärsinyt migreenin kourissa...

Tänään käytiinkin sitten Karoliinan ja Nemon kanssa samoilemassa metsissä, kyllä jakso taas piskit juosta :D  Niin ja otettiinhan me eilen taas vähän kurinpalautusta tohon remmikäyttäytymiseen. Se osaa kyllä kulkea nätisti sillon ku malttaa, mut välillä on niin paljo kaikkea mielenkiintoisempaa. Emma oli irti ettei tarvinnu senki kanssa säätää. Otettiin ihan niin että aina kun remmi kiristy, itse pysähdyin ja odotin että koira katsoo mua ja edes on tulossa mua päin ja palkka. Loppujen lopuksi remmin kiristyessä tajus suoraan tulla ihan luokse. On se vaan niin fiksu :) Niinkuin äippäkin tässä yks päivä kehuskeli sitä, kun tää yks oli raahannut kepin sisälle, niin mutsi käski Nadaa ottamaan kepin suuhun sekä seuraamaan pihalle, ja Nau totteli. Kyllä sai kuulla ylistystä :) Niin, ja kyllähän se tässä yks päivä oli päättänyt kusasta sohvalle.. Äiti ei ollut ihan niin ilonen. Muuten se on tosi hienosti jo sisäsiisti, tässä viimeisen kuukauden sisällä tehnyt ehkä kerran sisälle, muuten pyytää aina ulos.

Ja hei, kommentoikaa ihmeessä! :D