perjantai 13. syyskuuta 2013

MUSH B.A.R.F. Vaisto


Mekin barfataan!

Nyt MUSH antaa hienon tilaisuuden kaikille kokeilla uutta Vaisto- ateriaansa, ilmaiseksi! Kannattaa hyödyntää, ohjeet löytyy Kampanjasivuilta.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Ohhoh, onpas aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta... Osa syy tähän hiljaiseloon löytyy varmaan siitä, että inhoan kirjoittaa kuvattomia postauksia, ja nyt on ollut niin huonot kelit, että kuvaaminen on jäänyt miltei kokonaan. Koko ajan on vaan niin pimeää ja synkkää, ettei kuvat tunnu onnistuvan lainkaan. Onhan mulla yhä joitakin vanhoja kuvia joita en ole vielä julkaissut, mutta ne yhä odottavat editointia ja tutkailua että mitkä kuvat niiden tuhannen joukosta ovat julkaisukelpoisia.

Eikä me olla edes mitään ihmeellistä tehtykkään. Treenattu ollaan jonkun verran, mutta pääasiassa vaan sisällä jotain pikkutreenejä, nimenomaan ton sääntakia.. Kun pääsen koulusta, on jo ihan pimeää. Tänne sato nyt taas lunta, ihan hirveä tuuli ja pyrytys, tuntuu et tukka irtoo päästä ulkona. Nada ei oo säästä moksiskaan, tuntuu että energiaa ja menohaluja on vaan entistä enemmän :D Emmaa tuntuu vähän enemmän haittaavan.

Meillä on Nadan kanssa sunnuntaina mätsärit Sipoossa, tulee vähän harjoitusta, kun Nadahan on nyt ilmoitettu tammikuussa olevaan Lahden ryhmänäyttelyyn, apua! :D

perjantai 2. marraskuuta 2012

Viime perjantaina käytiin koirien kanssa äitin työpaikalla moikkaamassa kehitysvammaisia. Olin varautunut et Nada kävis ihan kierroksilla, mut tytsyhän oli oikein nätisti ja rauhassa. Kyllä siellä porukka tykkäs, vielä kun saivat antaa nameja ym. Sain kyllä olla likoista ylpee :) Ainoastaa matkat sieltä ja takasin oli Nadan kanssa vähän hankalia, kun olisi bussissa halunnut päästä kaikkien luokse.

Tiistaina oltiin treenaamassa Nean ja Maisa auspain, Lauran ja Rimma lagoton sekä Essin ja Gou pyrrin kanssa. Otettiin Nadan kans alkuun ihan perus seuraamista, ensiksi yks vähän pidempi pätkä jonka jälkeen jonkun verran ihan lyhyitä pätkiä, ihan askel tai kaksi ja palkka. Vielä pari luoksaria. Nadahan ei osaa tulla luoksetulossa oikein mihkään asentoon, joten aloin vaan ohjaamaan sivulle kun tulee. Naulla oli taas ihan älyttömästi virtaa, eikä olis millään malttanut olla rauhassa. Siinä mielessä oli kyllä tosin hienosti, kun ei olla ikinä näinkään isolla porukalla päästy treenaamaan.

Tänään oltiinkin sitten Marin ja lauman kanssa treenimässä. Nadan kanssa tehtiin aikalailla samoja juttuja mitä viimeksikin. Loppuun tehtiin vielä pari noutoa lelulla. Nada toi hienosti käskystä, ongelmana ainoastaan se, että tulee niin kovaa sieltä luokse, et ei ikinä saa vauhteja pysäytettyä mun eteen. Pitää jotain yrittää keksiä sen kanssa.

Lumikuvia viime viikolta myöhemmin tänään. Ehkä.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Lumi tuli!

Niin se täytyy varmaan vaan ruveta uskomaan et kesä oli ja meni, ja nyt on talvi tulossa kun aamulla ulos katsoessa huomasin olevan lunta maassa... Nada on ihan riemuissaan lumesta, haluais olla koko ajan pihalla. Heti kun tullaan sisälle alkaa vinkuminen oven edessä, mikä vaan jatkuu ja jatkuu kunnes pääsee takasin pihalle. Heti kun otan koirat sisälle alkaa sama juttu. Kaikki opittu remmikäyttäytyminen tuntuu olevan unohdettu, ja neiti kiskoo remmissä kuin pieni sika hajujen perässä. Otin sille nyt valjaat käyttöön, kun kuullostaa niin pahalta se kun se köhii panta kaulassa. Katotaan nyt jos se vähän rauhottuis :D Emma otti lumen vastaan aika tyynesti, ylläri :D


















keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Tohelot metsässä

Käytiin tänään Tuusulan metsissä samoilemassa, alla vähän kuvia. Huomenna varmaan taas treenipostausta, harmittaa kun on nyt viikon sisään kunnon treenit jäänyt väliin... Mä oon nyt kärsinyt useammasta migreenistä viikossa joiden takia oon ollut sängyn pohjalla, ja viikko sitten huomasin toisen hartialihaksen olevan tulehtunut, mikä oli sitten ihan hirveän kipeä. Nyt onneksi alkaa elämä voittamaan ja pääsee kunnolla treenaamaan! :)