Ohhoh, onpas aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta... Osa syy tähän hiljaiseloon löytyy varmaan siitä, että inhoan kirjoittaa kuvattomia postauksia, ja nyt on ollut niin huonot kelit, että kuvaaminen on jäänyt miltei kokonaan. Koko ajan on vaan niin pimeää ja synkkää, ettei kuvat tunnu onnistuvan lainkaan. Onhan mulla yhä joitakin vanhoja kuvia joita en ole vielä julkaissut, mutta ne yhä odottavat editointia ja tutkailua että mitkä kuvat niiden tuhannen joukosta ovat julkaisukelpoisia.
Eikä me olla edes mitään ihmeellistä tehtykkään. Treenattu ollaan jonkun verran, mutta pääasiassa vaan sisällä jotain pikkutreenejä, nimenomaan ton sääntakia.. Kun pääsen koulusta, on jo ihan pimeää. Tänne sato nyt taas lunta, ihan hirveä tuuli ja pyrytys, tuntuu et tukka irtoo päästä ulkona. Nada ei oo säästä moksiskaan, tuntuu että energiaa ja menohaluja on vaan entistä enemmän :D Emmaa tuntuu vähän enemmän haittaavan.
Meillä on Nadan kanssa sunnuntaina mätsärit Sipoossa, tulee vähän harjoitusta, kun Nadahan on nyt ilmoitettu tammikuussa olevaan Lahden ryhmänäyttelyyn, apua! :D
perjantai 30. marraskuuta 2012
perjantai 2. marraskuuta 2012
Viime perjantaina käytiin koirien kanssa äitin työpaikalla moikkaamassa kehitysvammaisia. Olin varautunut et Nada kävis ihan kierroksilla, mut tytsyhän oli oikein nätisti ja rauhassa. Kyllä siellä porukka tykkäs, vielä kun saivat antaa nameja ym. Sain kyllä olla likoista ylpee :) Ainoastaa matkat sieltä ja takasin oli Nadan kanssa vähän hankalia, kun olisi bussissa halunnut päästä kaikkien luokse.
Tiistaina oltiin treenaamassa Nean ja Maisa auspain, Lauran ja Rimma lagoton sekä Essin ja Gou pyrrin kanssa. Otettiin Nadan kans alkuun ihan perus seuraamista, ensiksi yks vähän pidempi pätkä jonka jälkeen jonkun verran ihan lyhyitä pätkiä, ihan askel tai kaksi ja palkka. Vielä pari luoksaria. Nadahan ei osaa tulla luoksetulossa oikein mihkään asentoon, joten aloin vaan ohjaamaan sivulle kun tulee. Naulla oli taas ihan älyttömästi virtaa, eikä olis millään malttanut olla rauhassa. Siinä mielessä oli kyllä tosin hienosti, kun ei olla ikinä näinkään isolla porukalla päästy treenaamaan.
Tänään oltiinkin sitten Marin ja lauman kanssa treenimässä. Nadan kanssa tehtiin aikalailla samoja juttuja mitä viimeksikin. Loppuun tehtiin vielä pari noutoa lelulla. Nada toi hienosti käskystä, ongelmana ainoastaan se, että tulee niin kovaa sieltä luokse, et ei ikinä saa vauhteja pysäytettyä mun eteen. Pitää jotain yrittää keksiä sen kanssa.
Lumikuvia viime viikolta myöhemmin tänään. Ehkä.
Tiistaina oltiin treenaamassa Nean ja Maisa auspain, Lauran ja Rimma lagoton sekä Essin ja Gou pyrrin kanssa. Otettiin Nadan kans alkuun ihan perus seuraamista, ensiksi yks vähän pidempi pätkä jonka jälkeen jonkun verran ihan lyhyitä pätkiä, ihan askel tai kaksi ja palkka. Vielä pari luoksaria. Nadahan ei osaa tulla luoksetulossa oikein mihkään asentoon, joten aloin vaan ohjaamaan sivulle kun tulee. Naulla oli taas ihan älyttömästi virtaa, eikä olis millään malttanut olla rauhassa. Siinä mielessä oli kyllä tosin hienosti, kun ei olla ikinä näinkään isolla porukalla päästy treenaamaan.
Tänään oltiinkin sitten Marin ja lauman kanssa treenimässä. Nadan kanssa tehtiin aikalailla samoja juttuja mitä viimeksikin. Loppuun tehtiin vielä pari noutoa lelulla. Nada toi hienosti käskystä, ongelmana ainoastaan se, että tulee niin kovaa sieltä luokse, et ei ikinä saa vauhteja pysäytettyä mun eteen. Pitää jotain yrittää keksiä sen kanssa.
Lumikuvia viime viikolta myöhemmin tänään. Ehkä.
perjantai 26. lokakuuta 2012
Lumi tuli!
Niin se täytyy varmaan vaan ruveta uskomaan et kesä oli ja meni, ja nyt on talvi tulossa kun aamulla ulos katsoessa huomasin olevan lunta maassa... Nada on ihan riemuissaan lumesta, haluais olla koko ajan pihalla. Heti kun tullaan sisälle alkaa vinkuminen oven edessä, mikä vaan jatkuu ja jatkuu kunnes pääsee takasin pihalle. Heti kun otan koirat sisälle alkaa sama juttu. Kaikki opittu remmikäyttäytyminen tuntuu olevan unohdettu, ja neiti kiskoo remmissä kuin pieni sika hajujen perässä. Otin sille nyt valjaat käyttöön, kun kuullostaa niin pahalta se kun se köhii panta kaulassa. Katotaan nyt jos se vähän rauhottuis :D Emma otti lumen vastaan aika tyynesti, ylläri :D
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Tohelot metsässä
Käytiin tänään Tuusulan metsissä samoilemassa, alla vähän kuvia. Huomenna varmaan taas treenipostausta, harmittaa kun on nyt viikon sisään kunnon treenit jäänyt väliin... Mä oon nyt kärsinyt useammasta migreenistä viikossa joiden takia oon ollut sängyn pohjalla, ja viikko sitten huomasin toisen hartialihaksen olevan tulehtunut, mikä oli sitten ihan hirveän kipeä. Nyt onneksi alkaa elämä voittamaan ja pääsee kunnolla treenaamaan! :)
maanantai 22. lokakuuta 2012
Jo 6 kk!
Niin
se aika vaan rientää, tänään tuli vaavalle puol vuotta
plakkariin. Tuntuu että vasta oltaisiin käyty pienenpientä 5
viikkoa pirpanaa katsomassa. Mihkä tää aika on hävinnyt? :D
Vieläkin muistan niin selkeesti sen fiiliksen, kun sain kuulla Nadan
tulevan meille, tai sen kun viimein pennun sai kotiin.
Mä
oon niin tyytyväinen tähän valintaan ottaa Nada. Nada on
luonteeltaan mulle niin täydellinen, iloinen, pirteä, sosiaalinen,
kunnon elohopea :D Tykkää kaikista ja kaikesta ja aina niin
positiivisella mielellä. Vaikka odotus olikin pitkä, hyvää
kannatti odottaa :)
Palataampas
ihan alkuun, aikaan jolloin tapasin aussien ekan kerran. Mä olin
silloin noin 7- vuotias kun tätini otti ensimmäinen aussinsa. Taran
(Tres Colores Senorita Tracey) tavattuani kiinnostus rotuun syntyi.
Silloinhan en tietenkään ymmärtänyt mitään muuta, että ne ovat
aivan älyttömän söpöjä. Ei mennyt kauan aikaa, kunnes aloin
vanhemmiltani aussieta ruinaamaan. Thank god, en silloin haluamaani
saanut. En edes halua kuvitella mitä siitä olisi tullut.
Reilun
vuoden päästä tästä tätini otti toisen aussinsa, Vigon (Tres
Colores Viva Virginia). Vuonna 2008 aloitin käymään junior
handlereissa Vigon kanssa, ikinä tosin kummemmin menestymättä.
Vigon kanssa myös jonkun verran pääsin agilityä ja tokoa
harrastelemaan ja tutustumaan koiraharrastuksiin. Vuonna 2009 olin
myös tätini ja koirien kanssa Australianpaimenkoirat ry:n
järjestämällä leirillä, jolla Vigon kanssa nimenomaan
agilityiltiin ja tokoiltiin.
![]() |
| Muistaakseni ensimmäiset junnut |
Tässä
välissä Vigo oli saanut pennut, joista yksi jäi tädilleni.
Jossakin vaiheessa lakkasin junnuilemasta Vigon kanssa, ja jh-
kaverikseni tulikin Indy (Tres Colores Isla Bonita). Muistaakseni
vuoteen 2010 jaksoin pyöriä junnukehissä, joiden jälkeen sitten
esittelin Indyä vielä virallisissakin kehissä.
![]() |
| Pahoittelen kaunista vanhaa muokkausta, alkuperäinen kuva ei vissiin enää tallessa |
Sitten
elokuussa 2010 Emma tuli meille. Emmaa olin jo joitakin vuosia
hoidellut ja lenkitellyt, ja sitten Emman sen aikainen omistaja kysyi
haluammeko Emman ottaa. Vihdoin ja viimein vanhempani suostuivat
siihen kauan kinuttuun koiraan. Emman kanssa olen joutunut tekemään
ihan älyttömän paljon töitä, eikä ongelmat sen kanssa ole
vieläkään täysin ohitettu. Silti olin tietenkin aivan innoissani,
vihdoinkin koira. Ärsytyksiä tässäkin oli, koska kun koira on
koko perheen yhteinen, saivat nuoremmat sisaruksenikin koiraa
kouluttaa. Heillä kun ei ollut yhtään kokemusta koirista, jouduin
jatkuvasti korajailemaan heidän "koulutuksiaan". Aina kun
sain jotain Emmalle opetettua, muut pilasivat sen. Voitte vaan
kuvitella kuinka turhauttavaa se oli. Onneksi tilanne on jo nykyään
parempi. Kuitenkaan se aussiekuume ei laantunut.
Vihdoinkin
tammikuussa 2012 sain luvan siihen ihkaomaan koiraan. Aussiehan se
tietenkin olisi, sehän olisi selvää. Nyt sitten kun rupesin
pentueita etsimään, tuntui ettei mistään löytynyt sopivaa
pentuetta. Silloin kun katselin pentueita ilman tarkoitusta ottaa
pentua tuntui pentueita olevan pilvin pimein. Missä ne kaikki nyt
sitten olivat? Harkitsin kyllä jossakin vaiheessa muitakin rotuja,
kuten bordercollieta, kelpietä ja pk. collieta, mutta kuitenkin
aussieen päädyin. Siinä vaiheessa taisi tulla jo pieni
turhautuminen, kun vihdoinkin olin saanut luvan koiraan eikä pentua
löytynyt.
Kuitenkin
sitten huhtikuussa törmäsin Nadan kasvattajan kotisivuihin, ja
hänellä oli juuri syntynyt pentuja, narttujakin kivasti useampi.
Laitoin sitten sähköpostia menemään ja juteltiin, ja sitten
alkoikin vaikuttamaan lupaavalta. Tykkäsin molemmista vanhemmista,
sekä myös kasvattajan perjaatteista ja tavoitteista koirien kanssa
ja kasvatuksessa. Toukokuun lopulla sitten pakkauduttiin äidin
kanssa autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Inkoota. Vastassa oli 6
pientä palleroa, joiden kanssa sitten asettauduttiin pihalle. Siinä
sitten vierähti useampi tunti pentuja ihaillessa ja kasvattajan
kanssa jutellessa. Sitä tunnetta en varmasti ikinä unohda, kun sain
kuulla Nadan tulevan meille sijoitukseen. Olin pilvissä kun
lähdettiin takaisin Järvenpäähän. Niin sitten vihdoin alkoi
raastava odotus.
Lauantaina
16.6. odotus viimeinkin päättyi, ja sain pentuni viimeinkin
syliini. Kun lähdettiin kasvattajan luota alkumatkasta Nada oli
vähän levonton ja vinkui, mutta aika nopeasti sitten nukahti ja
nukkui koko loppumatkan. Kotona tytsy sitten tutki uteliaasti
paikkoja kunnes simahti. Siitä sitten lähti meidän yhteinen
taival. :)
Ja
suuri kiitos kuuluu tädilleni Marille joka on minut koiramaailmaan
tutustuttanut ja raahannut minua mukanaan kisoihin ja tapahtumiin
sekä antanut mahdollisuuden touhuilla koiriensa kanssa. Kiitos! :)
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Tilaa:
Kommentit (Atom)







































