Jo 6 kk!

Niin se aika vaan rientää, tänään tuli vaavalle puol vuotta plakkariin. Tuntuu että vasta oltaisiin käyty pienenpientä 5 viikkoa pirpanaa katsomassa. Mihkä tää aika on hävinnyt? :D Vieläkin muistan niin selkeesti sen fiiliksen, kun sain kuulla Nadan tulevan meille, tai sen kun viimein pennun sai kotiin. 

Mä oon niin tyytyväinen tähän valintaan ottaa Nada. Nada on luonteeltaan mulle niin täydellinen, iloinen, pirteä, sosiaalinen, kunnon elohopea :D Tykkää kaikista ja kaikesta ja aina niin positiivisella mielellä. Vaikka odotus olikin pitkä, hyvää kannatti odottaa :) 

Palataampas ihan alkuun, aikaan jolloin tapasin aussien ekan kerran. Mä olin silloin noin 7- vuotias kun tätini otti ensimmäinen aussinsa. Taran (Tres Colores Senorita Tracey) tavattuani kiinnostus rotuun syntyi. Silloinhan en tietenkään ymmärtänyt mitään muuta, että ne ovat aivan älyttömän söpöjä. Ei mennyt kauan aikaa, kunnes aloin vanhemmiltani aussieta ruinaamaan. Thank god, en silloin haluamaani saanut. En edes halua kuvitella mitä siitä olisi tullut.

Reilun vuoden päästä tästä tätini otti toisen aussinsa, Vigon (Tres Colores Viva Virginia). Vuonna 2008 aloitin käymään junior handlereissa Vigon kanssa, ikinä tosin kummemmin menestymättä. Vigon kanssa myös jonkun verran pääsin agilityä ja tokoa harrastelemaan ja tutustumaan koiraharrastuksiin. Vuonna 2009 olin myös tätini ja koirien kanssa Australianpaimenkoirat ry:n järjestämällä leirillä, jolla Vigon kanssa nimenomaan agilityiltiin ja tokoiltiin.

Muistaakseni ensimmäiset junnut

Tässä välissä Vigo oli saanut pennut, joista yksi jäi tädilleni. Jossakin vaiheessa lakkasin junnuilemasta Vigon kanssa, ja jh- kaverikseni tulikin Indy (Tres Colores Isla Bonita). Muistaakseni vuoteen 2010 jaksoin pyöriä junnukehissä, joiden jälkeen sitten esittelin Indyä vielä virallisissakin kehissä. 

Pahoittelen kaunista vanhaa muokkausta, alkuperäinen kuva ei vissiin enää tallessa

Sitten elokuussa 2010 Emma tuli meille. Emmaa olin jo joitakin vuosia hoidellut ja lenkitellyt, ja sitten Emman sen aikainen omistaja kysyi haluammeko Emman ottaa. Vihdoin ja viimein vanhempani suostuivat siihen kauan kinuttuun koiraan. Emman kanssa olen joutunut tekemään ihan älyttömän paljon töitä, eikä ongelmat sen kanssa ole vieläkään täysin ohitettu. Silti olin tietenkin aivan innoissani, vihdoinkin koira. Ärsytyksiä tässäkin oli, koska kun koira on koko perheen yhteinen, saivat nuoremmat sisaruksenikin koiraa kouluttaa. Heillä kun ei ollut yhtään kokemusta koirista, jouduin jatkuvasti korajailemaan heidän "koulutuksiaan". Aina kun sain jotain Emmalle opetettua, muut pilasivat sen. Voitte vaan kuvitella kuinka turhauttavaa se oli. Onneksi tilanne on jo nykyään parempi. Kuitenkaan se aussiekuume ei laantunut.

Vihdoinkin tammikuussa 2012 sain luvan siihen ihkaomaan koiraan. Aussiehan se tietenkin olisi, sehän olisi selvää. Nyt sitten kun rupesin pentueita etsimään, tuntui ettei mistään löytynyt sopivaa pentuetta. Silloin kun katselin pentueita ilman tarkoitusta ottaa pentua tuntui pentueita olevan pilvin pimein. Missä ne kaikki nyt sitten olivat? Harkitsin kyllä jossakin vaiheessa muitakin rotuja, kuten bordercollieta, kelpietä ja pk. collieta, mutta kuitenkin aussieen päädyin. Siinä vaiheessa taisi tulla jo pieni turhautuminen, kun vihdoinkin olin saanut luvan koiraan eikä pentua löytynyt.

Kuitenkin sitten huhtikuussa törmäsin Nadan kasvattajan kotisivuihin, ja hänellä oli juuri syntynyt pentuja, narttujakin kivasti useampi. Laitoin sitten sähköpostia menemään ja juteltiin, ja sitten alkoikin vaikuttamaan lupaavalta. Tykkäsin molemmista vanhemmista, sekä myös kasvattajan perjaatteista ja tavoitteista koirien kanssa ja kasvatuksessa. Toukokuun lopulla sitten pakkauduttiin äidin kanssa autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Inkoota. Vastassa oli 6 pientä palleroa, joiden kanssa sitten asettauduttiin pihalle. Siinä sitten vierähti useampi tunti pentuja ihaillessa ja kasvattajan kanssa jutellessa. Sitä tunnetta en varmasti ikinä unohda, kun sain kuulla Nadan tulevan meille sijoitukseen. Olin pilvissä kun lähdettiin takaisin Järvenpäähän. Niin sitten vihdoin alkoi raastava odotus.

Lauantaina 16.6. odotus viimeinkin päättyi, ja sain pentuni viimeinkin syliini. Kun lähdettiin kasvattajan luota alkumatkasta Nada oli vähän levonton ja vinkui, mutta aika nopeasti sitten nukahti ja nukkui koko loppumatkan. Kotona tytsy sitten tutki uteliaasti paikkoja kunnes simahti. Siitä sitten lähti meidän yhteinen taival. :)

Ja suuri kiitos kuuluu tädilleni Marille joka on minut koiramaailmaan tutustuttanut ja raahannut minua mukanaan kisoihin ja tapahtumiin sekä antanut mahdollisuuden touhuilla koiriensa kanssa. Kiitos! :)